Viimeinen kesä

viimeinen-kesacc88-11-e1537862589802.jpg

1.luku

Ylioppilasjuhlat

Tumma urheiluauto  kääntyi kapeasta portista talon pihaan. Piha oli vanhojen vehreiden puiden varjostama ja sen lipputankoon oli vedetty Suomen lippu. Osa vieraista oli ahtautunut sisälle ja osa jäänyt istumaan ulkokalusteille, joita puut suojasivat helteisenä porottavalta auringolta.

Hate nousi autosta ja raotti katsettaan Ray-Baniensa alta, kun kävelin valkolakki takaraivolla häntä vastaan.

– Teillähän on täällä isot juhlat, hän totesi ja sytytti röökinsä.

– Joo, tää on vähän suurempi juttu noille mun porukoille, totesin.

– Onnee nyt kovasti, Hate toivotti ja ojensi ison sikarin takintaskustaan. – Se on tuotu kauppasaarron vuoks yksityiskoneella Kuubasta, hän vitsaili.

– Kiitos, vastasin naurahtaen ja kaivoin povestani pullean kirjekuoren, jonka ojensin huomaamattomasti Hatelle. – Siinä on kaikki mitä käteisenä lahjaksi tuli. Laitetaan koko rahalla.

– Susta on tulla viisas mies ylioppilaaks päästyäs, hän totesi.

Hate antoi tarkemmat toimintaohjeet lastin noutamisesta, istui takaisin autoonsa ja heilautti kahden sormen tervehdyksen ohimoltaan kaasuttaessaan takapyörät soraa kuopien matkoihinsa.

– Mitäs suunnitelmia sulla on tulevaisuuteen, kuului yllättäen kysymys takaani.

Säpsähdin ja käännyin pelästyneenä ympäri. Sukulaismiehen videokameran linssi osoitti suoraan kasvoihini, odottaen vastausta. Olin miettinyt epämääräisen vastauksen jatko-opintojeni suhteen valmiiksi, mutta unohdin sen.

Länkipohjasta – Tampereelle 1918

1918-kannet-20.jpg

Prologi

Kevätaurinko nousi taisteluissa kärsineiden rakennusten takaa. Sen lämpö sai talvitamineiden alla hikoilevan likaisen ihon kutisemaan ikävästi. Mukulakivetyksellä oli hankala löytää hyvää asentoa. Jano ja nälkä kivistivät päätä sekä vatsanpohjaa. Ilmassa kärysivät palaneet rakennukset, sekä kaduilla lojuvat ihmisten ja hevosten raadot.

– Mitenkähän meidän käy? Otto sanoi hiljaa ääneen sen, mitä kaikki mielessään pohtivat.

Hänen kulmansa olivat jumittuneet huolestuneeseen ilmeeseen. Levottomuus kertoi pelosta, jota me kaikki koimme ja yritimme karkottaa uskottelemalla itsellemme tämän mielettömyyden viimein olevan ohi. Jatkuvat yhteislaukaukset rautatieaseman suunnasta kuitenkin kertoivat karua kieltä siitä, että loppu voisi olla meilläkin vielä edessä.

– Millä oikeudella ne meidät kaikki muka telottaisi? Se on varmaa, että päälliköt ja murhaajat lahdataan, mutta me ollaan taisteltu vain johtajiemme käskeminä ja asiamme puolesta, yritin lohduttaa, vaikka vartijat olivat kieltäneet puhumasta rivistöissä.

– Mitä jos huhut pitävätkin paikkaansa, eikä ketään säästetä? Voiko lahtari olla niin julma, Otto jatkoi.

– Mitään ei ainakaan kannata tunnustaa. Herrojen kostonhimo voi olla melkoinen.

Valkoiset upseerit kulkivat voitonriemuinen virne kasvoillaan pitkin Hämeenkatua. Jopa heidän hevosensa näyttivät kantavan itseään isäntiensä ylpeydellä. Heistä näkyi syvä halveksunta meitä kohtaan.

–  Pelkään, että kohtalomme tulee olemaan joka tapauksessa julma. Jumala meidät armahtakoon.

 

  1. luku

Länkipohjan järjestyskaartin perustaminen 4.11.1917

– Lähden kokoukseen, sanoin kotiväelle ja vedin hatun päähäni.

Erotin Hietamäeltä asti työväentalon kolmiharjaisen katon. Talolle näkyi valuvan runsaasti väkeä. Myllyjärvi aukeni tummana edessäni, kun kävelin mäkeä alas kohti rantaa. Loppusyksyn kostean viileä iltapäivä alkoi hiljalleen hämärtyä. Saapuessani talolle, oli pihalla Länkipohjasta tuttua porukkaa kessulla.

– Olette tekin herättäneet yhdistyksenne taas henkiin, totesin.

– Nyt on tullut aihetta taas järjestäytyä, joku vastasi.

En ollut koko jäsenyyteni aikana nähnyt Korvenkylän työväentaloa näin täynnä, kuin se tänään oli. Jäin seisomaan oven suuhun, koska istumapaikat olivat jo varattu. Salin hämärässä kävi kova puheensorina, joka hiljeni muutamaan napakkaan nuijan iskuun.

– Tervehdys arvon työväenyhdistysläiset! Avaan kokouksen. Kuten huomasitte, tänään paikalle on kutsuttu myös Länkipohjan ja Ristijärven yhdistysväki. Nyt eletään sellaisia aikoja, että tarvitaan kaikkien seisovan asiamme takana. Porvaristo ei taivu vaatimuksiimme kahdeksan tunnin työajasta ja torpparien vapauttamisesta. Eikä se myöskään osoita mitään sovinnollisuutta, vaan on perustanut Länkipohjaankin suojeluskunnan turvaamaan omaa asemaansa. Ellei vaatimuksiimme suostuta, aloitamme jälleen suurlakon koko Suomessa. Lisäksi on meidät ohjeistettu perustamaan kaarti, joka pitää yllä järjestystä ja valvoo lakon toteutumista. Suojeluskuntaan tiedetään liittyneen jo viitisenkymmentä jäsentä, jotka kiertävät nyt keräämässä isänniltä rahaa asehankintoihin. Järjestyskaartin tehtävä olisi takavarikoida suojeluskunnalta nuo aseet, sekä pidättää tarvittaessa työväelle vihamieliset tahot, puheenjohtaja Pelander alusti.

Puheensorina alkoi välittömästi voimistumaan ja päät kääntyilivät penkkiriveillä, kun miehet pohtivat asiaa kilvan toisilleen.

– Mielestäni sosialistinen aate velvoittaa vapauteen, veljeyteen ja tasa-arvoon, ei aseistautumiseen. En kannata sille tielle lähtemistä, joku totesi kovaan ääneen.  

– Yhdyn edelliseen, enkä myöskään kannata aseisiin tarttumista. Se voi johtaa vielä ikäviin seurauksiin. Nyt kannattaisi malttaa provosoimasta lisää tätä tulehtunutta tilannetta, Länkipohjan osaston puheenjohtaja Rantanen lisäsi.

– Herra puheenjohtaja. Järjestyskaarti ei tarkoita sotaa, elleivät porvarit sitä ehdoin tahdoin aloita. Jollain meidän on puolemme pidettävä, jos aiomme saada tahtomme läpi. Herrat eivät epäröi aseellista valtaansa käyttää ja aseettomina me siihen taas taivumme. Toisekseen maamme itsenäisyys ei ole heidän suojeluskunniksi nimittämiensä lahtarikaartien varassa. Kun Venäjällä Lenin ja työväki ottaa vallan, antavat he meidänkin itsenäistyä. Silloin meidän on oltava valmiita ottamaan vastuuta yhteisistä asioista. Eikä porvari tule suosilla eduistaan luopumaan, totesi Nurminen uhmakkaana.

Äänestin kaartin perustamisen puolesta, kuten enemmistö teki. En äänestänyt sotimisen, vaan asiamme puolesta. En halunnut kapinaa, mutta halusin että torppareiden toiveet tulisi viimein kuulluksi ja maaorjuus taksvärkkeineen päättyisi.