About V.A.Virtanen

Laulaja-lauluntekijä, kirjailija ja tapahtumantekijä.

Työväentalo

Luku 1

Sosialismi saapuu

Kuuntelin jännityksellä pirttipöytämme ääreen kokoontunutta vakavaa miesjoukkoa. Osan miehistä tunnistin naapuritorppien isänniksi ja osan kivimiehiksi, mutta puhetta johtava, kovaääninen herra oli tullut kauempaa. Hän oli puheiden mukaan karannut Siperiasta, jonne kyyditettiin oikeuksiaan liian äänekkäästi puolustavia työläisiä Pietarista. Kutsuivat häntä Rovio Kustaaksi. Hän puhui jostain Marxista, sosialismista sekä paremmasta tulevaisuudesta.
   Olin juuri päässyt ripille ja muistin kirkkoherra Virtasen varoitelleen meitä työläisten pakanallisista tavoista järjestäytyä lakkoilemaan ja vastustamaan isäntiään sekä herran tahtoa. Uskoin ennemmin Kustaata, kuin pastoria, niin vakuuttavasti hän kuvaili meidänkin torppamme olojen paranevan vallankumouksen myötä.
   Siskoni Iida kirjasi tarkkaan ylös kaikki mitä sanottiin ja asioista sovittiin. Hän oli meistä ensimmäinen, joka oli käynyt kansakoulun loppuun. Koulutus oli äidillemme kunnia asia, olihan hänen suvussaan useita valtiopäivämiehiä ja itsekin hyvin edistyksellinen torpan emännäksi.
   Vaikka isä oli saanut kuulla kuittailua, että herrojako hän meistä kouluttaa, niin nyt oli kirjoitustaitoisille käsille myös tyäväenluokassa käyttöä.
   Tuona iltana perustettiin Korvenkylän työväenyhdistys edistämään työväenliikkeen tavoitteita. Torpparit tultaisiin vapauttamaan maaorjuudesta ja työläiset kapitalistin sorron alta. 

Tuli kevät ja Vappu, sekä ensimmäiset varainkeruu-iltamat, jotka pidettiin työläisten juhlapäivänä meidän pirtissä. Torppamme seisoi kylän keskeisimmällä mäellä, josta avautuivat näkymät peltovainioiden yli Pärnäjärveltä Myllyvedelle.
   Isä oli kutsunut jäsenet koolle ja varannut hanuristin, IIda oli ommellut punaisesta samettikankaasta tuvan seinälle esiripun ja äiti käyttänyt simaa sekä leiponut nisukkaa puhvettiin.
   Väki kerääntyi keskipäivästä Hietamäkeen. Ohjelma alkoi marssilla, jota varten olimme hankkineet lipun, sekä mielenosoitusmerkkejä.
   Torppamme toimi kylämme työläisten keskuksena. Olin siitä ylpeä, kuten myös tehtävästäni kantaa uutta punaista lippua joukon kärjessä.
   Lähdimme laulaen kohti Länkipohjaa. 

“Käy eespäin väki voimakas! Äl’ orjajoukko halpa täst’ alkain ole! Tarmollas sä särje tieltäs’ salpa. Mink’ kuntos’ keksii, kirves lyö, se olkoon vapauden työ, jonk’ eestä poistuu sorron yö…”  

   Kuljimme Korvelta Vilkkilän läpi aina Länkipohjan lakkomäelle asti, jossa saimme huilatessa kuunnella puheita ja nauttia virvokkeita.
   Paluumatkasta alkoi lauluinto jo laantua, kun mieleemme ei muistunut muita marssilauluja.
   Hietamäkeen saavuttuamme riitti porukalla kuitenkin voimia jäädä viettämään iltamia. Väkeä oli tupa piukassa ja haitarin soidessa laitettiin jalalla koreasti, sekä nautittiin puhvetin tarjoiluista myöhälle iltaan.

Yhdistyksen jäsenmäärän kasvaessa torppamme kävi pieneksi sen kokoontumispaikkana. Muutaman vuoden päästä lähdimme kyselemään tonttia työväen omalle talolle. Kiersimme läpi koko pitäjän kantatilat, josko heillä olisi pientä palstaa myydä työväen sivistyksen edistämiseksi. Haluja moiseen ei taloista kuitenkaan löytynyt.
   Palstatilallinen mylläri Järvelä sai kuulla aikeistamme ja tarjoutui myymään meille talonsa kylän keskeisimmältä paikalta, Myllyveden rannasta. Kauppa lyötiinkin heti lukkoon ja mylläri pääsi ostamaan haaveilemansa laivalipun Amerikkaan.

Yhdistyksen jäsenistö kasvoi kuudessa vuodessa monisatapäiseksi ja talo päätettiin laajentaa talkoilla komeaksi kolmiharjaiseksi työväenpalatsiksi.
   Talon päätyyn tuli vahtimestarin asunto, keskiosaan keittiö sekä narikka ja toiseen päätyyn sataneliöinen sali. Saliin rakennettiin näyttämökoroke, johon tuli punainen esirippu ja taidemaalari Juho Taustan maalaamat tupa- ja metsämaisemakulissit. Salin vitriiniin tilattiin työväen laulukirjoja. Uuden talon hyvän järjestyksen säilymiseksi päätettiin, että iltamiin tai kokouksiin ei päästettäisi enää kännihisiä. 

 

Kutsuimme talon vihkiäisjuhlaan puhujaksi vanhan tuttumme Rovio Kustaan Helsingistä.

– Tämä talo on maamerkki työläisten noususta. Sen seinien sisällä te pidätte kokouksia, iltamia, lukupiirejä sekä muita sivistäviä huvejanne, mutta kirkkaimpana tavoitteena te vaaditte oikeutta ja tasa-arvoa. Oikeutta ihmisarvoiseen elämään. Tätä tavoitetta edistää järjestäytymisen tuoma joukkovoima. Teidänlaisten aktiivien ansiostanne uusi sosialistinen alku on jo ovella, eikä se kysy pääseekö se sisään, vaan se tulee läpäisemään voimalla kaikki yhteiskuntaluokat ja työläisille koittaa vapaus. Kaikilla tulee samat oikeudet, eikä kukaan ole enää toistaan parempi. Silloin on työtä sopivasti ja leipää riittävästi kaikille, Rovio luennoi ja sai väessä aikaan hurraahuutoja ja nyrkkien heristelyä. – Kuten tiedetään, työväenliikkeellä on oma esitaistelijansa. Työmme pohjan on luonut ja tieteellisen sosialismin kehittänyt henkilö, joka ansaitsee kunniapaikan katsella yhdistyksenne ansiokasta työtä paremman tulevaisuuden puolesta. Häntä ei tarvitse jumaloida, mutta hänen kuva on hyvä olla muistuttamassa aatteesta myös teidän komeaa kokouspaikkanne seinällä, Rovio jatkoi ja kaivoi kulisseista esiin kankaalla peitetyn taulun. – Teetätin eräällä sosialistisella taiteilijalla teille öljyvärimaaluksen, joka esittää itse mestariamme Karl Marxia, Rovio sanoi ja paljasti lahjoittamansa taulun parrakkaasta miehestä taputusten saattelemana.

Kustaa majoittui juhlien päätteeksi jälleen Hietamäkeen. Vielä ennen maate menoa istuimme lyhdyn valossa pirttipöydän ääreen. Isä kaatoi yömyssyiksi konjakkisiivut Kustaalta saamastaan tuliaispullosta.
    Rovio kumartui nojaamaan pöytää vasten ja puhui nyt mielenkiintoa herättävän hiljaa.

– Tsaarin valta alkaa jo horjua Venäjällä. Ystäväni Lenin odottaa, että porvarit kaappaa vallan, jonka jälkeen tulee tilaisuus iskeä sosialistinen vallankumous. Se kaataa lopulta koko vanhan maailman, hän kertoi.

– Miksi maailmankumous alkaisi juuri takapajuiselta Venäjältä, rohkenin kysyä.

– Siksi juuri, että se on imperialismin heikoin lenkki. Vallankumoukset etenevät sieltä dominon lailla muihin maihin ja ensimmäisenä tietysti Suomeen, Kustaa vastasi. – Konspiratsija, hän lisäsi perään, iski minulle silmää ja kumosi konjakkikupin huiviinsa.

Viimeinen kesä

viimeinen-kesacc88-11-e1537862589802.jpg

1.luku

Ylioppilasjuhlat

Tumma urheiluauto  kääntyi kapeasta portista talon pihaan. Piha oli vanhojen vehreiden puiden varjostama ja sen lipputankoon oli vedetty Suomen lippu. Osa vieraista oli ahtautunut sisälle ja osa jäänyt istumaan ulkokalusteille, joita puut suojasivat helteisenä porottavalta auringolta.

Hate nousi autosta ja raotti katsettaan Ray-Baniensa alta, kun kävelin valkolakki takaraivolla häntä vastaan.

– Teillähän on täällä isot juhlat, hän totesi ja sytytti röökinsä.

– Joo, tää on vähän suurempi juttu noille mun porukoille, totesin.

– Onnee nyt kovasti, Hate toivotti ja ojensi ison sikarin takintaskustaan. – Se on tuotu kauppasaarron vuoks yksityiskoneella Kuubasta, hän vitsaili.

– Kiitos, vastasin naurahtaen ja kaivoin povestani pullean kirjekuoren, jonka ojensin huomaamattomasti Hatelle. – Siinä on kaikki mitä käteisenä lahjaksi tuli. Laitetaan koko rahalla.

– Susta on tulla viisas mies ylioppilaaks päästyäs, hän totesi.

Hate antoi tarkemmat toimintaohjeet lastin noutamisesta, istui takaisin autoonsa ja heilautti kahden sormen tervehdyksen ohimoltaan kaasuttaessaan takapyörät soraa kuopien matkoihinsa.

– Mitäs suunnitelmia sulla on tulevaisuuteen, kuului yllättäen kysymys takaani.

Säpsähdin ja käännyin pelästyneenä ympäri. Sukulaismiehen videokameran linssi osoitti suoraan kasvoihini, odottaen vastausta. Olin miettinyt epämääräisen vastauksen jatko-opintojeni suhteen valmiiksi, mutta unohdin sen.

Länkipohjasta – Tampereelle 1918

1918-kannet-20.jpg

Prologi

Kevätaurinko nousi taisteluissa kärsineiden rakennusten takaa. Sen lämpö sai talvitamineiden alla hikoilevan likaisen ihon kutisemaan ikävästi. Mukulakivetyksellä oli hankala löytää hyvää asentoa. Jano ja nälkä kivistivät päätä sekä vatsanpohjaa. Ilmassa kärysivät palaneet rakennukset, sekä kaduilla lojuvat ihmisten ja hevosten raadot.

– Mitenkähän meidän käy? Otto sanoi hiljaa ääneen sen, mitä kaikki mielessään pohtivat.

Hänen kulmansa olivat jumittuneet huolestuneeseen ilmeeseen. Levottomuus kertoi pelosta, jota me kaikki koimme ja yritimme karkottaa uskottelemalla itsellemme tämän mielettömyyden viimein olevan ohi. Jatkuvat yhteislaukaukset rautatieaseman suunnasta kuitenkin kertoivat karua kieltä siitä, että loppu voisi olla meilläkin vielä edessä.

– Millä oikeudella ne meidät kaikki muka telottaisi? Se on varmaa, että päälliköt ja murhaajat lahdataan, mutta me ollaan taisteltu vain johtajiemme käskeminä ja asiamme puolesta, yritin lohduttaa, vaikka vartijat olivat kieltäneet puhumasta rivistöissä.

– Mitä jos huhut pitävätkin paikkaansa, eikä ketään säästetä? Voiko lahtari olla niin julma, Otto jatkoi.

– Mitään ei ainakaan kannata tunnustaa. Herrojen kostonhimo voi olla melkoinen.

Valkoiset upseerit kulkivat voitonriemuinen virne kasvoillaan pitkin Hämeenkatua. Jopa heidän hevosensa näyttivät kantavan itseään isäntiensä ylpeydellä. Heistä näkyi syvä halveksunta meitä kohtaan.

–  Pelkään, että kohtalomme tulee olemaan joka tapauksessa julma. Jumala meidät armahtakoon.

 

  1. luku

Länkipohjan järjestyskaartin perustaminen 4.11.1917

– Lähden kokoukseen, sanoin kotiväelle ja vedin hatun päähäni.

Erotin Hietamäeltä asti työväentalon kolmiharjaisen katon. Talolle näkyi valuvan runsaasti väkeä. Myllyjärvi aukeni tummana edessäni, kun kävelin mäkeä alas kohti rantaa. Loppusyksyn kostean viileä iltapäivä alkoi hiljalleen hämärtyä. Saapuessani talolle, oli pihalla Länkipohjasta tuttua porukkaa kessulla.

– Olette tekin herättäneet yhdistyksenne taas henkiin, totesin.

– Nyt on tullut aihetta taas järjestäytyä, joku vastasi.

En ollut koko jäsenyyteni aikana nähnyt Korvenkylän työväentaloa näin täynnä, kuin se tänään oli. Jäin seisomaan oven suuhun, koska istumapaikat olivat jo varattu. Salin hämärässä kävi kova puheensorina, joka hiljeni muutamaan napakkaan nuijan iskuun.

– Tervehdys arvon työväenyhdistysläiset! Avaan kokouksen. Kuten huomasitte, tänään paikalle on kutsuttu myös Länkipohjan ja Ristijärven yhdistysväki. Nyt eletään sellaisia aikoja, että tarvitaan kaikkien seisovan asiamme takana. Porvaristo ei taivu vaatimuksiimme kahdeksan tunnin työajasta ja torpparien vapauttamisesta. Eikä se myöskään osoita mitään sovinnollisuutta, vaan on perustanut Länkipohjaankin suojeluskunnan turvaamaan omaa asemaansa. Ellei vaatimuksiimme suostuta, aloitamme jälleen suurlakon koko Suomessa. Lisäksi on meidät ohjeistettu perustamaan kaarti, joka pitää yllä järjestystä ja valvoo lakon toteutumista. Suojeluskuntaan tiedetään liittyneen jo viitisenkymmentä jäsentä, jotka kiertävät nyt keräämässä isänniltä rahaa asehankintoihin. Järjestyskaartin tehtävä olisi takavarikoida suojeluskunnalta nuo aseet, sekä pidättää tarvittaessa työväelle vihamieliset tahot, puheenjohtaja Pelander alusti.

Puheensorina alkoi välittömästi voimistumaan ja päät kääntyilivät penkkiriveillä, kun miehet pohtivat asiaa kilvan toisilleen.

– Mielestäni sosialistinen aate velvoittaa vapauteen, veljeyteen ja tasa-arvoon, ei aseistautumiseen. En kannata sille tielle lähtemistä, joku totesi kovaan ääneen.  

– Yhdyn edelliseen, enkä myöskään kannata aseisiin tarttumista. Se voi johtaa vielä ikäviin seurauksiin. Nyt kannattaisi malttaa provosoimasta lisää tätä tulehtunutta tilannetta, Länkipohjan osaston puheenjohtaja Rantanen lisäsi.

– Herra puheenjohtaja. Järjestyskaarti ei tarkoita sotaa, elleivät porvarit sitä ehdoin tahdoin aloita. Jollain meidän on puolemme pidettävä, jos aiomme saada tahtomme läpi. Herrat eivät epäröi aseellista valtaansa käyttää ja aseettomina me siihen taas taivumme. Toisekseen maamme itsenäisyys ei ole heidän suojeluskunniksi nimittämiensä lahtarikaartien varassa. Kun Venäjällä Lenin ja työväki ottaa vallan, antavat he meidänkin itsenäistyä. Silloin meidän on oltava valmiita ottamaan vastuuta yhteisistä asioista. Eikä porvari tule suosilla eduistaan luopumaan, totesi Nurminen uhmakkaana.

Äänestin kaartin perustamisen puolesta, kuten enemmistö teki. En äänestänyt sotimisen, vaan asiamme puolesta. En halunnut kapinaa, mutta halusin että torppareiden toiveet tulisi viimein kuulluksi ja maaorjuus taksvärkkeineen päättyisi.